Tervetuloa Veteliin

Olemme todella iloisia voidessamme toteuttaa hiihtosuunnistuksen SM-keskimatkan ja Lumi-Toukola –viestin tänä vuonna Vetelissä viime talven kisojen peruuntumisen jälkeen. Lumitilanne on ollut haasteellinen, mutta viime päivien lumisateiden ja kovan talkootyön ansiosta uskon puitteiden olevan kisojen järjestämiseen mitä parhaimmat.

Vetelissä yhteisöllisyys ja yhteistyökyky ovat kunnan vahvuuksia. Vetelillä on ollut tänä vuonna jo kaksi upeaa mahdollisuutta näyttää ja edelleen kehittää näitä vahvuuksiamme. Tammikuussa hiihdettiin Keskipohjanmaan maakuntaviesti onnistuneesti Vetelissä ja nyt tämä hieno hiihtosuunnistus viikonloppu, jossa järjestelyissä mukana myös pitkäaikainen kumppanimme Alajärven Ankkurit.

Hyvät edellytykset liikunnan harrastamiselle on todella merkittävä edellytys myös kunnan asumisviihtyvyydelle sekä elinvoimalle. Vetelissä urheileminen ja liikkuminen on aina ollut tärkeää ja harrastusmahdollisuuksiin on panostettu rakentamalla hyviä puitteita mahdollisimman monenlaiseen liikkumiseen ja liikunnan harrastamiseen. Myös seutukuntastrategiassa on yhteisesti nähty Vetelin liikuntakeskuksen ja liikuntamahdollisuuksien kehittämisen olevan yksi Vetelin tehtävistä koko seutukunnan elinvoimaa kehitettäessä.

Toivotan miellyttäviä ja viihdyttäviä kisaelämyksiä niin katsojille kuin kilpailijoillekin ja kiitän kaikkia järjestelyihin osallistuneita.

Hannu Jyrkkä

Vetelin kunnanjohtaja



Tärkeimmät!

Opastus: Kiikkuniementie 30, 69700 VETELI Google maps

Ensimmäinen lähtö lauantaina: Ryhmä 2 10.00 Ryhmä 1 12.30

Ensimmäinen lähtö sunnuntaina: 10.00

Kilpailunjohtaja: Anne Polso, VetU +358 40 596 2080


Yhteistyössä!