Pöly on hädin tuskin laskeutunut edellisistä karkeloista, kun jo seuraavat kilpailut kolkuttelevat ovella. Vetelissä hiihdettiin maankuulu Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti tammikuun 8. päivä ja viikon päästä suunnistajat mittelöivät hiihtosuunnistuksen suomenmestaruuksista viereisen maaston urastoilla.

Olosuhteet ovat vaihdelleet talven mittaan. Maakuntaviesti hiihdettiin pakkasten kiusatessa varapäivänä ja lumimäärät ovat sen jälkeen vähentyneet helmikuun helteissä. Nyt näyttää taas paremmalta, kun tänään 18.2. on aamupäivän sadellut lunta. Kisamaastossa lunta on kuitenkin ihan mukavasti, mutta todettakoon, että kallioalueet ovat liukkaita ja paikoin vähälumisia. Kilpailijoiden on kyllä oltava äärimmäisen huolellisia ja varovaisia. Vauhtia on otettava pois, jos sitä ei voi hallita. Tänään ja huomenna talkoolaiset ahkeroivat urille lisää lunta. Ja taivaaltakin sitä on luvassa vielä tulevalla viikolla, joten uskotaan säätiedotteita ja toivotaan olosuhteista ihanteellisia! Kilpailukeskus rakentuu melkein kokonaisuudessaan maasto-olosuhteisiin. Lämmintä tilaa tarjoaa Vetelin Urheiluautoilijoiden Pärinäpirtti, jonne sijoittuvat sisäravintola, media, doping, tuomarineuvosto. Pääravintola sijaitsee ulkona isossa teltassa. Ulkotiloissa, tosin lämpimissä parakeissa, on kilpailukanslia ja muksula. Muksula voidaan tarvittaessa siirtää myös sisätiloihin, muistattehan muuten ilmoittautua viimeistään huomenna (19.2.). Alueella on myös lämmitettävät pukeutumisteltat. Varsinaiset pesutilat ovat urheilutalolla, jonne ajomatka kestää vain pari minuuttia. Uimahalli on auki kisaviikonlopun. Kaikki on suunniteltu valmiiksi jo viime talvena, joten olemme tyytyväisiä, kun voimme vihdoin toteuttaa tämän tapahtuman!

Keskimatkan SM-kisoihin ilmoittautuikin ilahduttavasti kilpailijoita! Lauantaina maastoon singahtaa lähes 500 suunnistajaa ja mukana on koko Suomen kärki, joka niitti myös EM-menestystä viikko sitten Imatralla! Lauantaina on mahdollisuus kilpailla myös kansallisissa sarjoissa ja sunnuntaina on vuorossa Lumi-Toukolan perinteikäs viesti! Näistä lisää kisasivuilla.

Kilpailijat luovat tapahtuman, joten toivotaan heille kaikille onnea ja menestystä tulevalle viikonlopulle! Toivottavasti myös yleisö hakeutuu paikalle! Meillä järjestäjillä on vielä tekemätöntä viimeistelytyötä, mutta mikäs niitä on tehdessä, kun toisena kisajärjestäjänä on niinkin kokenut seura kuin Alajärven Ankkurit!

Tervetuloa Veteliin!

Anne Polso



Tärkeimmät!

Opastus: Kiikkuniementie 30, 69700 VETELI Google maps

Ensimmäinen lähtö lauantaina: Ryhmä 2 10.00 Ryhmä 1 12.30

Ensimmäinen lähtö sunnuntaina: 10.00

Kilpailunjohtaja: Anne Polso, VetU +358 40 596 2080


Yhteistyössä!